Ensimmäisen lähiopetuskerran jälkeen olo oli hengästynyt. Oli mukava huomata, että osallistujat olivat lähteneet koulutukseen eri aloilta ja tavoitteenaan oppia eri asioita. Tämä on ehdottomasti koko ryhmän vahvuus. Päivän aikana esitellyt työkalut saivat minut heti miettimään, mistä voisi olla hyötyä omassa jokapäiväisessä opetuksessani. Nappasin heti kiinni jo ainakin Sumplista, jota olen markkinoinut jo kollegoille ja koulumme tiimiyrittäjille.
Omana ensimmäisenä tehtävänäni on tutustua some-työkaluun nimeltään Knovio, jonka avulla voi luoda ja jakaa videoesityksiä. PowerPoint-diojen lisäksi työkalussa voi yhdistää mukaan äänen ja videokuvan.
Osa viestinnän opinnoista on teoriapainotteista. Esim. yritysviestinnän kurssilla on pakko käydä läpi sitä, miten yrityskuva ja -viestintä ovat suhteessa toisiinsa ja miten viestinnällä voidaan vaikuttaa yrityskuvan muodostumiseen. Tällaisia asioita, samoin kuin ohjeistuksia ja ohjausta voisi toteuttaa Knovion avulla. Työkalusta voisi olla apua myös aikuisopiskelijoiden kurssilla, johon kuuluu hyvin vähän kontaktiopetusta. Osan suullisista tehtävistä voisi siis toteuttaa Knovion avulla. Joka tapauksessa, tästä lisää hetken kuluttua, kun olen päässyt tutustumaan tarkemmin Knovion toimintoihin.
Loppukevennyksenä jotain ihan muuta, eli terveisiä Turun intiaanikesästä, joka on ollut uskomattoman upea! Aamuisin herään mereltä kantautuviin laivojen sumutorvien tööttäilyihin, kävelen töihin satumaisessa, koko kaupungin yllä leijuvassa sumussa, mikä saa minut epäilemään, olenko Suomessa vai keskellä keskieurooppalaista syksyä, päivällä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmin sää houkuttelee ihmisiä viettämään aikaa ulkona, iltaan saakka. Ihanaa syksyn jatkoa kaikille!
Heips,
VastaaPoistaitse olin 15.9. viettämässä 34-vuotishääpäivää Oslossa. Sunnuntaina satoi. Viime viikko alkoi hektisesti kolmella enkkujen lähipäivällä ja loppuviikko meni niihin liittyvissä jälkihoidoissa + opiskelijoiden henkilökohtaisissa ohjauspalavereissa. Nyt kiertelen nuhkimassa, mitä te olette poissaollessani saaneet aikaan!
Knovio on kätevä työkalu. Diojen ja puheen synkkaaminen hoituu sillä helposti. Puhuvaa päätäkin voi näyttää, mutta meillä opiskelijat antoivat palautetta, että kalvot ja ääni ovat "rauhallisempi" kombo kuin nurkassa heiluva naama :) Knoviolla on kaksi puutetta: siitä ei voi ladata kalvoja (jotkut tykkäävät edelleen printata oppimateriaalit) eikä se näy iPadilla (koska se on Flashinä). Muuten tutustumisen arvoinen. Yritäpä vielä ennen seuraavaa tapaamista tehtä pieni koe-Knovio ja upottaa se tänne blogiin (kopioi Knoviosta "embed code", tule bloggeriin ja klikkaa HTML-näkymä päälle kirjoitusluukussa, liitä koodinpätkä, vaihda takaisin tavallisen Kirjoitus-näkymän puolelle. Valitse embedin leveydeksi max 550 px, jottei upotus karkaa marginaaliin.
- Irmeli