keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Some-pohdintoja ja blogaamista

Kurssi alkaa lähetä loppuaan ja on ehkä aika pohtia sitä, mitä olen kurssin aikana oppinut ja miten olen hyödyntänyt oppimaani jokapäiväisessä työssäni.

Itselleni on ollut hyötyä etenkin bloggaamisesta tai blogaamisesta, niin kuin sanamuoto kai oikeaoppisesti taipuu. Koska olen kieli-ihminen, olen miettinyt tietenkin myös sitä, mikä on korrekti muoto, kun puhutaan blogin pitämisestä ja blogimerkintöjen tekemisestä. Onneksi meillä on Kotus, jonka sivuilta löytyy helposti tietoa siitä, mikä on oikea muoto. Oikeaoppinen muoto olisikin siis blogaaminen, koska perinteisesti astevaihtelu koskee vain konsonantteja k, p, t. Mutta lainasanat ovat kuitenkin pakottaneet ajattelemaan tätä sääntöä uudestaan. Yhtä hyvin voidaan siis puhua bloggaamisesta.

Blogin pitämisessä itseäni ovat mietityttäneet juuri tekniikka ja kaiken aloittaminen. Tällä kurssilla olen saanut hyvät ja selkeät ohjeet blogin perustamiseen ja alkuun pääsemiseen, joita olen hyödyntänyt myös työssäni. Olen ensimmäistä kertaa perustanut oman kurssini tueksi emoblogin Tandem-kurssille, jonka olen luonut syyskuun lopussa yhdessä Turun AMK:n opettajan kanssa. Tandem-opintojakso on siis Novian ja Turun AMK:n yhteinen ja kurssilaiset opiskelevat Tandem-pedagogiikan mukaisesti molempia kotimaisia kieliä. Olen myös osannut paremmin ohjeistaa opiskelijoita, kun he ovat kohdanneet teknisiä ongelmia kurssin kuluessa. Tandem-kurssin tapaamisissa olen myös kokeillut Some-kurssilta tuttua Learning cafe -menetelmää ja varmasti joulukuun lopputapaamisessa toteutamme oman oppimisen arvioinnin tai kurssiarvioinnin jollakin some-menetelmällä.

Some-kurssin kuluessa olen myös tehnyt käytännön kokeilua seuraavilla some-työkaluilla:

- tukikurssin tehtävän ohjeistus Knovio-työkalua käyttäen,
- LinkedIn-profiilini luominen ja kyseiseen ohjelmaan tutustuminen, jotta voin tarvittaessa käyttää tätä työkalua kursseillani, joihin sisältyy suomenkielinen työnhakuprosessi, sekä
- sanasto- ja fraasiharjoituksia Quizletin avulla alkeiskurssilaisilleni (Opintoihin liittyvä Quizlet sekä Fraasit itsestä kertomisen avuksi ).

Olen myös aloittanut kevään kurssien suunnittelun ja tulen toteuttamaan ensimmäistä kertaa TeamNovian kielikurssit uudella tavalla, yhteistyössä Jyväskylän Tiimiakatemian ja Turun AMK:n kanssa. Tämä tapahtuu osittain some-työkaluja hyödyntämällä, sillä opiskelijoiden on tarkoitus oppia ja opiskella yhdessä, tietoa jakaen, välimatkasta riippumatta. Tämä opintojakso perustuu siis Tandem- ja tiimioppimiseen, sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen ja some-työkalujen käyttöön. Aion käyttää kurssin suunnittelussa ja toteutuksessa some-kurssilla oppimiani asioita ja työkaluja. Samoin työn alla on myös toinen projekti, jossa keskitymme kollegojemme kanssa laajemmin some-työkalujen käyttöön opetuksessa ja uusissa oppimisympäristöissä. Tästä kerromme Marian kanssa siis enemmän ensi viikon kontaktiopetuspäivänä, lopputyötä koskevassa esityksessämme.

Opetus muuttuu maailman mukana. Aikaansa seuraavan opettajan pitää ottaa opetukseensa mukaan monipuoliset oppimisympäristöt ja -välineet. Kotuksen Eero Voutilainen toteaa artikkelissaan sanamuodon bloggaaminen laajentavan suomen kielen astevaihtelua: "Kieli on jatkuvassa liikkeessä. Muutoksen pysähtyminen merkitsisi kielen kuolemaa."

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kurssin lopputyö - presentaatio Prezin avulla

Kurssin viimeiset viikot koostuvat viimeisenä kontaktiopetuspäivänä pidettävän esityksen eli lopputyön suunnitelusta sekä viimeiseen some-työkaluun, eli VoiceThreadiin tutustumisesta. Olemme päättäneet tehdä lopputyömme yhdessä Marian kanssa, ja itse aiheena on projektisuunnitelman esittely. Olemme työmme ohessa aloittaneet projektin, jonka avulla haluamme parantaa opiskelijoiden kieli- ja IT-taitoja kolmannella asteella. Tämä tapahtuu luomalla uudenlainen oppimisympäristö, joka mahdollistaa oppimisen paikasta tai ajasta riippumatta ja jonka avulla voidaan tarjota lisäopintoja tehokkaasti sekä resursseja säästäen. Oppimisympäristö rakentuu erilaisista some-työkaluista, joita opiskelijat käyttävät kurssitehtäviä tehdessään.

Esittelemme siis ensi viikolla projektisuunnitelmamme, eli kerromme projektimme taustoista ja lähtökohdista, tarkoituksesta ja tavoitteista sekä annamme konkreettisia esimerkkejä siitä, miten aiomme toteuttaa projektin ja minkälaisten some-työkalujen avulla. Esitystekniikkana aiomme käyttää Preziä, joka on molemmille tuttu opiskelijoiden esityksistä, mutta jota emme itse ole aikaisemmin käyttäneet. Näin opimme samalla myös tämän esitystekniikan paremmin.

torstai 14. marraskuuta 2013

Quizlet-kokeilu

En ollut valinnut täksi opintojaksoksi Quizlet-nimistä työkalua, mutta innostuin sen käyttömahdollisuuksista viime lähiopetuspäivän jälkeen ja päätin testata ohjelmaa käytännössä. Viime itseopiskelujaksolla Camilla tutustui tarkemmin Quizletin käyttöön kielenopetuksessaan ja kävin lukemassa hänen reflektointejaan ohjelman käytöstä. Kun lähiopetuspäivänä sitten saimme vielä häneltä käytännön vinkkejä, oli minun pakko kokeilla itsekin.

Sattumalta, viime viikko oli syyslomaviikkoni, joten alkeiskurssilaiseni saivat harjoitella suomea itsenäisesti, kotoa käsin. Tein heille itseopiskeluviikon ohjelman, joka koostui kahdesta Quizletista: 1) toisessa piti opetella keskeisiä fraaseja, joilla voi kertoa itsestään ja taustastaan 2) toisessa taas oli terminologiaa liittyen opintoihin ja opiskelemiseen. Laitin molemmat testit salasanan taakse ja lähetin salasanan ryhmäläisille.

Olin etukäteen hieman huolissani siitä, veisikö Quizlettien tekeminen paljon aikaa, mutta ohjelman käyttö oli todella helppoa ja molemmat testit valmistuivat tunnissa. Kätevää ja nopeaa siis! Kun tällä viikolla kyselin opiskelijoiden mielipidettä tehtävästä ja Quizletin tekniikasta, kertoivat monet pitäneensä sitä todella hyödyllisenä ja tehokkaana tapana opetella sanastoa ja fraaseja. Oli myös hienoa huomata, että puhuva pää selviytyy myös fraaseista, joten tehtäviin saa haastetta ja variaatiota, kun voi käyttää pidempiä ilmaisuja.

Aion jatkossakin käyttää Quizlettiä kielikursseillani, varsinkin kun opiskelijat opettelevat oman alansa terminologiaa! Ja tällaisilla alkeiskursseillahan tämä on mainio lisä opetukselle!